Class A Tube Amplifier



Kuvassa laite vielä ilman verkkomuuntajan suojakoteloa.

Putkilla tehty RIAA-korjain kaipaa kaveriksi tietenkin putkipäätevahvistimen. Jutun vahvistin on toteutettu käyttäen halpoja, hyvin saatavilla olevia komponentteja, ja rakentelija voi muutella kytkentää sen mukaan mitä osia sattuu olemaan tarjolla.

Laite on suunnittelultaan kokonaan omaa käsialaa. Putkina on käytetty varastoista löytyneitä purkuosia, peräisin lähinnä vanhoista putkitelevisioista. Seuraavassa on selostusta laitteen toiminnasta ja suunnitteluparametreistä.

Vahvistinasteet

Vahvistimen tuloaste käsittää voimakkuussäätimenä toimivan, logaritmisen stereopotentiometrin sekä kanavakohtaiset säädöt balanssin säätämiseen. Putkissa on aina yksilökohtaisia eroja joten nämä ovat tarpeen jos halutaan kanavien vahvistukset täsmälleen samoiksi. Välttämättömiä nämä eivät tietenkään ole, varsinkin jos voidaan käyttää sovitettuja putkia.

Esivahvistinputkena V1 käytetään EF80-tyyppistä pentodia. Alkuperäiseltä käyttötarkoitukseltaan tämä on suurtaajuusvahvistin- tai mikseriputki, mutta se soveltuu oivallisesti myös matalataajuisempien signaalien vahvistamiseen. Koska kovin suurta vahvistusta ei tarvita ja putken toivotaan käyttäytyvän lineaarisesti, putki on kytketty triodiksi. Asteen vahvistus on noin 45.

Pääteputkena käytetään audiopäätepentodia ECL86, joka tyyppimerkintänsä mukaisesti sisältää päätepentodin lisäksi myös triodin. Tätä triodia käytetään vahvistamaan päätepentodille menevää signaalia. Tähän vahvistinasteeseen on kytketty myös takaisinkytkentälenkki putken katodin kautta. Esivahvistinputkelle kytkemisen sijaan tällä menettelyllä saadaan keskeismodulaatiosärö pysymään pienempänä, kun takaisinkytkentälenkki ei käsitä liian montaa vahvistinastetta. Takaisinkytkentäsuhde on noin 1:11.

Triodin jälkeen signaali jatkaa matkaansa varsinaiselle, samassa kuvussa olevalle päätepentodille. Tämän lepovirraksi on valittu noin 30 mA. Isommalla virralla saataisiin enemmän tehoa mutta se lisää päätemuuntajan kyllästysmisriskiä ja lyhentää myös putken elinikää.

Päätemuuntajina käytettiin kahdesta samanlaisesta putkitelevisiosta purettuja audiopäätemuuntajia. Ensiön rinnalle on kytketty vielä kondensaattori suurtaajuusvärähtelyiden estämiseksi. Kondensaattori on riittävän pieni jotta korkeiden taajuuksien toisto ei rajoitu. Periaatteessa päätemuuntajaksi käy mikä tahansa vastaava päätemuuntaja, jonka tuloimpedanssi on 7...10 kOhm. Näitä löytyy esimerkiksi Hammondin valikoimista, ja ovat varmasti tässä käytettyjä parempia laadultaan.

Vahvistimen lähdössä on vielä 100 ohmin vastus kuormana siltä varalta, että laite kytketään päälle ilman kaiuttimia.


ECL86 ja EF80 käyttölämpiminä.

Teholähde

Verkkomuuntajana käytettiin kojeistosta peräisin olevaa muuntajaa, jossa on useita vaihtoehtoisia ensiöjännitteitä ja 230VAC toisio. Muuntaja on kytketty siten, että toisioon kytketään verkkojännite ja sopiva jännite 250VAC on otettu ensiöstä kahden pinnin välistä. Periaatteessa tilalle käy aivan hyvin jokin yleinen 2 x 115 VAC toisioilla varustettu muuntaja, jossa toisiot kytketään sitten sarjaan. Hehkukäämi kannattaa käämiä suoraan muuntajan käämitysten päälle jos vaan käämi-ikkunoissa on tilaa. 250VA muuntajassa tämä 6,3V jännite tarkoittaa noin 15 kierroksen käämiä. Kokeilemalla pääsee hyviin lopputuloksiin.

Hehkujännite tasasuunnataan koska vaihtojännitteellä hehkutettaessa huomattiin sen aiheuttavan aivan liikaa hurinaa signaaliin, lähinnä esiasteputken kautta. Toisiokäämin sarjassa on vielä tehovastus, jossa hieman liian suuri jännite pienenee sopivaksi ja tämä myös rajoittaa virtapiikkiä kylmissä hehkulangoissa, kun laite kytketään päälle. Vastus kannattaa valita sopivaksi samalla mittaamalla hehkujännitettä. Sen tulisi olla lähellä 6,3 volttia. Tasasuuntauksen jälkeen on suurehko kapasitanssi suotokondensaattoreita jotta rippeli pysyisi pienenä.

Anodijännite muodostetaan tasasuuntaamalla edellä mainitun muuntajan antama vaihtojännite. Koska single-ended -tyyppiset vahvistimet ovat hyvin arkoja käyttöjännitteessä olevalle rippelille (hurinaongelmat), on jännite vielä stabiloitu muutaman transistorin käsittävällä regulaattorilla. Transistoreina voi tietysti käyttää tarjolla olevia, riittävällä virran ja jännitteensiedolla varustettuja malleja. Kompensointikondensaattoria (C) ei ollut tarpeen asentaa.

Reguloinnin sijaan jännitteen voi perinteiseen tapaan suodattaa kuristimella ja kondensaattoreillakin jolloin varmasti päästään myös tyydyttävään lopputulokseen.

Ensiössä on kytkentänapsahduksen estävä varistori, 2-napainen verkkokytkin ja tietysti sulake. Vahvistimen runko on suojamaadoitettu ja verkkojännitteen kanssa yhteydessä olevat osat lisäksi erikseen kosketussuojattu laitteen sisällä, vaikka kotelointi onkin tiivis.

Laite rakennettiin putkivahvistimille tyypilliseen tapaan suoraan johdottamalla. Toimii hyvin, huolimatta sekavasta vaikutelmasta alla olevassa kuvassa.


Kuva laitteen sisältä vielä ennen viimeistelyä.

Testaus

Ensimmäiset koekuuntelut laitteella on nyt tehty, ja täytyy sanoa että laite yllätti hyvällä äänellään. Päätemuuntajista huolimatta diskantti- ja etenkin bassotoisto ovat lähellä referenssivahvistintani jossa on tikkusuora taajuusvaste. Laite kuulostaa pienuudestaan huolimatta todella mahtipontiselta ja tehoakin on riittämiin, taitaa voimakkuutta lisätessä tyypillisessä taloudessa talon emäntä alkaa säröttämään signaalia vahvistinta aiemmin.


Yhden kanavan putkipari, taustalla päätemuuntaja.


Laitteen ominaisuuksia
- Stereo, 2 putkea per kanava
- Anodijännite 270 VDC

Lue tämä. Read This.

Piirikaaviot
Vahvistinosa ja teholähde

Takaisin pääsivulle



Last modified: Wed Feb 6 13:50:43 EET DST 2008