Näytä tämä sivu koko ikkunassa

Fiat 127 T
eli tarina siitä mitä tapahtuu kun suuruudenhullu rakentelija saa käsiinsä maailmaa nähneen pikkuauton raadon.


Edellinen osa

Heinä- ja elokuun lämpimät päivät on tullut vietettyä lähinnä ajellen, kuten asiaan tietysti kuuluukin. Muutamia satoja kilometrejä on siis kertynyt, eikä ole oikeastaan ollut mitään ongelmia. Tämä on melko yllättävää kun ottaa huomioon miten paljon autossa on kaiken maailman omatekoisia kötöstyksiä. :-)

Edellämainitut vuodot korjaantuivat paisuntasäiliön asennuksen ja kannenpulttien kiristyksen jälkeen. Vettä ei myöskään häviä minnekään joten voidaan olettaa että kuparilevy on nyt tarpeeksi tiivis kannentiivisteeksi.

Käynnistyvyys parani melkoisesti kun tukin ryypyn suuttimet kokonaan, samaten kaasarien pienet bensavuodot loppuivat. Vielä käyntiinlähtevyys on huonoa kun auto on saanut kuumana seistä jonkin aikaa, mutta tämä johtunee kaasuttimien lämpenemisestä. Mistään ylivoimaisesta haitasta ei kuitenkaan ole kyse. Kaasuttimien kiinnitystä on joutunut hieman kiristelemään kun kone pyrki imemään ilmaa imusarjan välistä.

Muutamien kaverien yllyttämänä tuli lähdettyä eräänä iltana kokeilemaan autoa Botniaringille, samallahan saa hieman kokemusta auton toiminnasta radalla. Lämmintä oli vaatimattomat 27°C, joten jäähdytyksen riittävyyskin tulisi testattua samalla.


Kuva 64. Radalle lähdössä.

Rata-ajo vahvisti käsityksen että tehoja saisi olla tosiaan enemmän. Kovin isoilla ahdoilla en tuolla vakioalakerralla uskaltanut ajaa, kun ei ole öljyjäähdytystä männilläkään. Mitkään lakien asettamat tehorajathan eivät koske radalla ajoa, onneksi.

Muutamia kaverin ottamia kuvia radalta täällä.

Lisäksi huomasin että vakio öljypohja ei ole kovin hyvä, oikealle kaartuvissa mutkissa tuppaa väkisin imemään ilmaa eikä tällöin oikein uskalla tallata kaasua hyvän uloslähtönopeuden saavuttamiseksi. Olisi ollut kuitenkin hauska nähdä kierrosaikoja, harmi ettei ollut ketään kellon kanssa paikalla. Alusta toimii yllättävänkin hyvin, joskin hieman jäykempi saisi takaa olla, koska ulkokaarteen puolinen takapyörä pyrkii painumaan liiaksi kun lähtee mutkasta ulos. Sopivat edulliset ratasliksit voisi lisäksi etsiä talven aikana.


Kuva 65.

Muuten auto pelasi hyvin jos ahtoputken irtoamista kerran ei lasketa... oli muuten aika helppo arvata mitä tapahtui kun ensin kuulee pehmeän mossahduksen konehuoneesta ja sen jälkeen ei vedä enää mihinkään...

Syksyn tuloa silmällä pitäen tuli taas löydettyä montakin otollista muutoskohdetta. Näillä näkymin auto on liikenteessä ainakin syyskuun loppuun mikäli se ei hajoa sitä ennen. :-)

Seuraava osa

Takaisin Fiat 127 t -pääsivulle