(...jatkoa sivulta 2)

Pohjatyöt, maalaus ja korin osien kokoonpano

Hitsausten jäljiltä jäi koriin aika paljon oikomista ja kitattavaa. Näiden yhteydessä vedettiin jo pohjamaalia valmiiksi saatuihin kohtiin. Aika paljon tasaisemmaksi pitää pinta vielä saada ennen pintaväriä...

Mirka Abranet -hiomaverkko ja sille kuuluva tuki tekevät hiontahommasta todella helppoa ja nopeaa, kun verkko ei hiomapaperin tapaan tukkeudu ja kulu äkkiä. Ruosteen jäljiltä pahoin kuoppaantunut tuulilasin reunakin tasoittui kummasti.

Suora hiomakone on varsin hyvä laite kylkien ja muiden suhteellisen suorien pintojen hiomiseen. Syö toki aika paljon paineilmaa... Pyöreämpiin pintoihin epäkeskohiomakone toimii hyvin.

Pitkästä ja puuduttavasta kittaus/hiontavaiheesta tässä muutamia kuvia ilman sen kummempaa kertomusta... Suurimmaksi osaksi täytteenä käytettiin lasikuitukittiä, vaikka se onkin hankalampaa hiottavaa.

Ajan saatossa piloille hapertuneiden kahvojen tilalle saatiin Turkista tilattua uudet kaverin suosiollisella avustuksella. 131:een on yllättävän hyvin Turkissa osia vielä saatavilla, koska siellä autoa valmistettiin lisenssillä vielä 80-luvun lopulla.

Pohjatöiden jälkeen auto siirrettiin maalattavaksi, ja maalari myös huolehti turhan karhean pinnan hoitamisesta maalauskuntoon ennen varsinaista maalausurakkaa.

Väriksi valikoitui Peugeot/Citroën EVM (51072) joka on hieman vihreään taittava grafiitinharmaa. Väri ei siis kovin paljoa muutu siitä, mitä se oli ennen remonttia.

Moottori ja voimansiirto

Moottorista purettiin kaasuttimet irti puhdistusta varten. Tyhjäkäynti oli ollut epätasaista, joten tämän arveltiin olevan tarpeen. Huonon tyhjäkäynnin syy löytyi kuitenkin rikkinäisistä tiivisteistä imusarjan ja kaasuttimien välistä...

Itse kaasuttimet vaikuttivat varsin puhtailta. Ei kerrostumia kohokammion pohjalla tai muuallakaan. En tiedä, oliko syynä sitten 95E10-bensa, jota autoon loppuaikoina tankattiin aika pitkän ajan. Kaikki suuttimet ja säätöruuvit irroitettiin ja puhdistettiin ultraäänipesurissa.

Maalauksen jälkeen

Korin tultua maalarilta kokoonpano saattoi alkaa. Erilaisten muovipaneelien, lasien, jarrujen ja muiden osien lisäksi tietysti myös moottori, vaihteisto ja kardaani kiinnikkeineen asenneltiin autoon. Tuulilasi sai uuden tiivisteen. Myös joitain muita tiivisteitä ja stefoja uusittiin.

Taka- ja etuvalot kunnostettiin ja pestiin.

Moottorina saa palvella sama, uskollinen 2L alkuperäismoottori ainakin toistaiseksi. Seurakseen se kuitenkin sai uuden jäähdyttimen ja järjestelmä lisäksi varustettiin erillisellä paisuntasäiliöllä. Uudet ilmansuodattimet asennettiin kunnostettujen kaasuttimien kavereiksi.

Pakoputki kunnostettiin. Hyvänä lähteenä 2,5" sinkityille mutkapaloille toimii Volvon häntäputki, jonka varaosanumerot näkyvät alla olevassa kuvassa. Putkisto varustettiin kunnollisilla laippaliitoksilla, joten siihen kohdistuvien töiden kanssa ei jatkossakaan tarvitse enää kiroilla. Toisessa kuvassa koko pakoputkisto ennen maalaamista.

Akku sijaitsee nykyään takana. Pääkytkin asentui luontevasti auton hattuhyllylle jossa se on hyvin saatavilla. Sellaisia viritelmiä autossa toki ei vielä ole, että sitä olisi tarpeen käyttää muuten kuin pitemmän seisonnan aikana.

Moottori käynnistyi vuosien joutenolon jälkeen mallikkaasti. Nelossylinterin tyhjäkäyntisuuttimeen vielä pääsi roska, mutta sen poiston ja kaasuttimien synkkauksen jälkeen alkoi siisti tyhjäkäyntikin moottorille maittamaan.

Kokoonpanossa avustamisesta haluan lausua lämpimät kiitokset kaverilleni Antille ja pojalleni Sakulle!

Pari videota käynnistyksestä ja pienelle koeajolenkille lähdöstä ovat linkitettyinä alla.

Käynnistys:

Peruutus tallista:

Ennen katsastusta olisi vielä luvassa mm. puuhaa käsijarrun ja erilaisten pikkuosien kanssa ja sähköjärjestelmän läpikäyntiä. Aika monta irrallista johtoakin on vielä remontin jäljiltä roikkumassa ilman määränpäätä ja sisustus on etupenkkejä turvavöineen lukuunottamatta kokonaan niputtamatta...